Hajautettu energiantuotanto ja valta

Periaatepäätös lisäydinvoimasta on kauas kantoinen ratkaisu. Asiaa voidaan tarkastella useista näkökulmista, jotka ovat jostain syystä saaneet vähän huomiota julkisessa keskustelussa. Kyse ei ole ainoastaan energiapolitiikasta. Mukana ovat ainakin alue-, koulutus-, maatalous-, talous-, työllisyyspoliittisia seikkoja.

Aluepolitiikka

Ydinvoima edustaa keskitettyä energiantuotantoa. Ydinsähkö tuotetaan kahdella paikkakunnalla ja siirretään sitten pitkiäkin matkoja käyttäjille. Toinen vaihtoehto on se, että suomalainen sähköntuotanto toden teolla hajautetaan eli sähköä tuotetaan siellä missä sitä kulutetaankin.

Hajautetussa energiantuotannossa koko riski pysyy energiantuottajilla eikä siirry kansalaisille. Toisaalta myös energiantuotannon voitot jäävät tuottajille. Maaseudulla on täysin realistista tuottaa suuri osa paikallisesti alueen tarvitsemasta lämpö- ja sähköenergiasta täysin kotimaisin, työllistävin keinoin. Paikallisessa tuotannossa on ainakin kymmenen merkittävää etua:

1) Energiantuotanto luo kuntaan pysyviä työpaikkoja.
2) Uudet energiatyöpaikat syntyvät maaseudulle ja pienille paikkakunnille ympäri Suomea, joissa muuttotappiot ja vakava työttömyys ovat jokapäiväinen ongelma.
3) Energiantuotannon voitot antavat piristysruiskeen paikkakunnalle jäädessään tuottajille, jotka sijaitsevat lähellä markkinoita. Valtion antamat tuet energiantuottajille jäävät myös paikkakunnalle.
4) Alueellinen, oma energiantuotanto tuottaa lisää turvallisuuden
ja yhteisöllisyyden tunnetta: omavaraisuus lämmön ja sähkön suhteen olisi varmasti merkittävä asia monille maaseudun kunnille ja pienille paikkakunnille myös henkisessä mielessä. Tämä ei ole vähäinen etu, vaikka sitä onkin vaikea hahmottaa taloudellisin keinoin.
5) Sähkön siirtohävikit saadaan minimoitua.
6) Sähkönsiirron runkoverkkoja ei tarvita lisää.
7) Maanviljelijöiden toimeentuloa voidaan parantaa (biokaasutusvoimalat, puuvoimalat).
8) Todellinen hajautettu uusiutuva energiantuotanto tukisi Kioton sitoumuksien toteuttamista.
9) Hajautettu energiantuotantoverkosto on kriisitilanteessa merkittävästi turvallisempi kuin muutama ydinreaktori parilla paikkakunnalla.
10) Hajautettu energiantuotanto voidaan toteuttaa puu ja bioperäisesti 100% kotimaisin voimavaroin (työ- ja energialähteet). Tämä parantaa suomalaisten kriisinsietokestävyyttä.

Koulutuspolitiikka

Ydinvoiman lisärakentaminen tarkoittaa sitä, että Suomi sitoutuu käyttämään ydinsähköä pitkälle yli vuosisadan puolen välin. Tämä on valtion koulutuspolitiikkaan liittyvä seikka, eli valtio joutuu ylläpitämään ydinvoimainsinöörien koulutusta seuraavat 80–100 vuotta. Tämä on merkittävä pitkän aikavälin koulutuspoliittinen investointi. Erityisen ongelmalliseksi sen tekee se, että jo nyt Loviisaa huoltavat saksalaiset ydinvoimainsinöörit, sillä suomalaisilla ei ole riittävää osaamista kaikkiin huoltotoimiin. Aikaa kuluu ydinvoima-asioissa myös varsinaisen voimaloiden sulkemisen jälkeen, sillä voimalarakennuksia tavallaan jäähdytellään kymmeniä vuosia, ennen kuin niitä aletaan purkaa.

Millainen maailma on sadan vuoden kuluttua? Entä millainen maailma oli vuonna 1902? On vaikea tai rehellisemmin sanottuna mahdotonta ennustaa millaisen riskin Suomi ottaa, jossa eduskunta päätyy myönteiseen periaatepäätökseen lisäydinvoima-asiassa.

Talouspolitiikka

Mahdolliset voitot ydinsähköstä menevät tietysti ydinvoimaa tuottavalle yritykselle, jonka omistajia ovat valtio sekä suurteollisuus. Ydinvoiman riskit on siirretty monella tavalla kansalaisten kannettavaksi. Eli voitot teollisuudelle ja riskit kansalaisille. Mitä tällainen politiikka oikein on? Ydinvoimalaonnettomuuden riski on lienee pieni, mutta taloudellinen riski ja koulutuspoliittinen investointi, jotka valtio ottaa kansalaistensa puolesta on hyvin todellinen.

Voimayhtiöt on lakisääteisesti vapautettu täydestä korvausvastuusta
suuren ydinvoimaonnettomuuden sattuessa. (Suomessa ydinvoimayhtiöiden korvausvastuu on 285 miljoonaa euroa. VTT:n mukaan täysmittainen onnettomuus saattaisi aiheuttaa 17 miljardin euron vahingot.)

Ydinvoima on kannattava energiantuotantomuoto Suomessa. Tosiasiassa voimalayhtiöiden olisi pitänyt tallettaa merkittävästi enemmän rahaa ydinjäterahastoon sekä maksaa nykyistä suurempia vakuutusmaksuja mahdollisen onnettomuuden varalle. Väitän ettei Suomessa olisi yhtään ydinvoimalaa, jos näihin ongelmiin olisi paneuduttu aikoinaan huolellisesti. Asia oli kuitenkin vuoteen 1975 valtionsalaisuus, eli kansalaisille ei kerrottu
mitään ydinvoiman riskeistä ja potentiaalisista riskeistä.

Jos Posiva ei onnistu ydinjätteiden loppusijoitusprojektiaan tyydyttävällä tavalla toteuttamaan, joutuu valtio eli kansa tulemaan apuun. Tässä mielessä ydinvoimassa ei ole kyse tavallisesta yritystoiminnasta, jossa yhtiö voidaan hakea konkurssiin ja sitten unohtaa kaikki: jätteet on joka tapauksessa käsiteltävä ja hoidettava kotimaassa.

Miten todennäköistä sitten on, että joku muu kuin se, joka taloudellisesti hyötyy joutuu maksamaan jätehuollosta tai onnettomuudesta. Toivotaan että onnettomuutta ei tapahdu. Toivotaan myös, että tämä ei ole toiveajattelua. Entä jätteet ja laitosten purkaminen?

Ydinjäterahastossa tällä hetkellä n. 1 mrd euroa, jonka pitäisi riittää neljän ydinreaktorin purkamiseen ja ydinjätteiden hautaamiseen. Kuitenkin pelkkä ydinjätteiden hautaaminen maksaa nykyisen arvion mukaan yli 1 mrd euroa, eli koko ydinjäterahastossa olevan summan.

Neljän reaktorin purkamiselle on Suomessa budjetoitu 387 milj. euroa (150 000 euroa/kW). Yhdysvalloissa viranomaiset ovat arvioineet purkamiskustannukset yli kaksi kertaa suuremmiksi kuin Suomessa (350 000 euroa/kW). Amerikkalaiset arviot Suomeen siirrettynä suomalaisten ydinreaktorien purkaminen maksaisi siis 925 miljoonaa euroa.

Seuraavassa neljä esimerkkiä toteutuneista ydinvoimaloiden purkuhankkeista:

• Niederaichbach, Saksa, 100 MW, raskasvesireaktori, käynnissä vain 18 päivää vuosina 1972 – 1974. Vuosina 1987 – 1995 voimala purettiin vaiheeseen neljä. Purkukustannukset: $191 milj. dollaria ts. 1,91 milj. dollaria / purettu megawatti.
• Japan Power Demonstration Reactor (JPDR), Japani 45 MW, kiehutusvesireaktori, käynnissä vuosina 1963 – 1976. Vuosina 1986 – 1993 voimala purettiin vaiheeseen kolme. Purkukustannukset: 143 milj. dollaria, ts. 3,18 milj. dollaria / purettu megawatti.

Tähän mennessä toteutetut reaktorien purkamishankkeet ovat maksaneet 4 – 13 kertaa enemmän kuin edellä esitetty yhdysvaltalaisarvio. Toteutuneiden purkuhankkeiden mukaan Suomen neljän reaktorin purkaminen maksaisi 3,7 – 12 mrd euroa.

Posivan suunnittelema ja eduskunnan periaatteessa viime vuoden keväällä hyväksymä loppusijoitussuunnitelma on melko alku vaiheessa. Tammikuussa 2002 Säteilyturvakeskus totesi, että loppusijoituksen tutkimustyö vaatii todennäköisesti enemmän aikaa eikä valmistu aikataulunmukaisesti vuonna 2010.

Englanti, Ruotsi ja Yhdysvallat ovat hylänneet Posivan suunnitelman kaltaisia hankkeita. Posivan ehdottama suunnitelma muistuttaa lähinnä englantilaiset ydinjäteyhtiö Nirexin hakemusta ydinjätteiden loppusijoittamisesta Sellafieldiin Iso-Britanniassa. Yhtiö ei kyennyt osoittamaan tutkimusaineistollaan, että se tuntisi paikan kallioperän ja pohjavesiolosuhteet riittävän hyvin, jotta tutkimusohjelman tuloksia voitaisiin ennakoida. Hakemus hylättiin turvallisuussyistä vuonna 1997, vaikka Nirex oli tehnyt alueelle 20 syvää koereikää. Hallituksen tarkastajan mukaan Nirex suhtautui aivan liian optimistisesti tiedon analysointiin ja päätöksenteon nopeuteen.

Posivan tutkimushanke on saman tyyppinen kuin Nirexin, mutta huomattavasti suppeampi. Ruotsin STUK:ia vastaavan tahon, SKI:n, edustaja totesikin arviossaan Posivan loppusijoitussuunnitelmista vuonna 1998, että Suomessa ollaan vasta varhaisessa vaiheessa jätesäiliöiden tutkimuksissa. Lisäksi hän totesi, että Suomen ydinjäteohjelman aikataulua katsoessaan näyttää siltä, että Posiva ja STUK eivät ota ongelmia vakavasti.

Eli muissa maissa samanlainen hanke on jouduttu hyllyttämään
tutkimusten aikana. Entä jos sama tapahtuu Suomessa? Ongelmallista loppusijoitushankkeessa on myös se, ettei pohjaveteen päässyttä jätettä voi enää kerätä takaisin. On myös täysin mahdollista, ettei muutaman sadan vuoden kuluttua ole tarvittavaa osaamista ydinjätteiden käsittelyyn.

Ydinjätehuoltorahastoon ei myöskään ole varattu rahaa ydinjätteiden valvomiseen tai ydinjätehaudan mahdolliseen avaamiseen, korjaamiseen tai luontoon päässeen ydinjätteen keräämiseen.

Kustannusvastuu näistä toimista jää lain mukaan yhteiskunnalle, eikä siksi näy ydinsähkön hinnassa. Tällä voidaan osittain selittää ydinvoimayhtiö TVO:n hakemuksessa esitetty edullinen ydinsähkön hinta.

Suomen neljässä ydinreaktorissa piilee siis todellinen
taloudellinen riski, joka saattaa kaatua kansalaisten
maksettavaksi.

Tämä on mielestäni täysin riittävä peruste olla rakentamatta lisää ydinvoimaa varsinkin kun viidennessä reaktorissa on kyse erittäin suuresta voimalayksiköstä, joka tuottaisi kertaluokkana saman verran ydinjätettä suunnitellun 60 vuoden käyttöiän aikana kuin tähän mennessä nykyiset käytössä olevat neljä reaktoria ovat tuottaneet.

Ydinvoima ja energian pientuotanto sopivat huonosti yhteen

Ydinvoimaa on puolustettu siten, että se voisi olla yksi monista energiantuotantomuodoista Suomessa. Vapaiden sähkömarkkinoiden vallitessa suuret yksittäiset sähköntuottajat aiheuttavat pienelle maalle ongelman. Hyvän vesivuoden sattuessa Ruotsista ja Norjasta on ostettavissa lähes ilmaista vesisähköä. Ydinsähkö on pakko saada kaupaksi joka tapauksessa, sillä uusi ydinreaktori ei ole kannattava ellei sillä ole korkeaa käyttöastetta. Tähän kokonaisuuteen ei mahdu suurta määrää suomalaisia sähkön pientuottajia, sillä sähköä pitäisi myydä niin halvalla, ettei se olisi enää kannattavaa.

Ydinvoimalassa on huono hyötysuhde

Onko järkevää tuottaa huonolla hyötysuhteella sähköä lämmöstä (ydinvoimalan toimintaperiaate), siirtää sähkö pitkiä matkoja ja aiheuttaa siirtohävikkiä (4%) ja lopuksi muuttaa sähkö lämmöksi lämmittämällä taloja sähkölämmityksellä? Tämä ei tietenkään ole järkevää. Miksi sitten valtiovalta edelleen suosii sähkölämmitteisiä taloja? Olisiko syynä se, että sähköyhtiöt haluavat kasvattaa omia voittojaan? Valtio on myös suurten voimayhtiöiden suuromistaja. Hajautettu energiantuotanto tietäisi valtiolle pieneneviä sähkönmyyntivoittoja ja samalla kymmenille tuhansille kansalaisille maaseudulla toimeentulon paranemista.

Sähkölämmityksen sijaan voidaan käyttää maalämpöä sekä lämpöpumppuja ja muita energiaasäästäviä tekniikoita. Samalla energiankulutus alenee ja voitot tippuvat jokaisen talonomistajan kukkaroon, joka on investoinut kyseisiin uusiin lämmitystekniikoihin.

Työllisyyspolitiikka
(Harri Lammi, Olli Tuomola, Antto Vihma)

Yhteensä uusiutuvien energiamuotojen ja energiansäästöteknologioiden työllistämisvaikutus sekä kotimaisessa tuotannossa että vientiteollisuudessa voi olla 40 000 – 50 000 henkilötyövuotta vuonna 2010. Esimerkiksi metsäteollisuus työllistää reilut 60 000 henkeä. Vaikka uusiutuvat energialähteet tarvitsevat tällä hetkellä tukea, niiden tuottama työllisyys ja tukirahat kiertävät aluetaloudessa. Ydinvoimalla suuri osa kustannuksista on laite- pääomakustannuksia, jotka maksetaan ulkomaille. Kotimaisen energiateknologian ja aluepolitiikan kannalta tämä on valintatilanne: maksetaanko ydinvoiman rahoituslainan korkoja ulkomaille vai puuenergiantuottajille kotimaahan?

Uusiutuvien energialähteiden työllistävä vaikutus on ylivoimainen pääomaintensiiviseen ydinvoimaan verrattuna. Pelkästään ilmastostrategiassa esitetty puuenergian lisääminen työllistäisi suoraan 9 000 henkilöä vuosittain. Jos puuenergiaa lisätään nopeammin, kuten muun muassa ympäristöjärjestöjen KIO*-mallissa esitetään, työllistäisi puuenergia noin 10 000 henkeä lisää. Yhteensä puuenergian tuotanto ja bioenergiateknologian vientiteollisuus synnyttävät noin 30 000 työpaikkaa. Tämän lisäksi tulevat välilliset työpaikat, joita arvioidaan syntyvän suunnilleen saman verran.

Etenkin pienet sähköä ja lämpöä tuottavat puuvoimalaitokset tuottavat pysyviä työpaikkoja maaseudun työttömyysalueilla. Laajamittaisempi puuhakkeen hankintaketju mahdollistaisi puutähteiden tehokkaamman keruun pienemmistä kohteista sekä alentaisi kustannuksia korjuukoneiden sarjatuotannon ja kuljetusmatkojen lyhenemisen kautta. Kuitenkin vain varmuus kysynnän säilymisestä mahdollistaa bioenergiayrittäjyyden maaseudulla. Biopolttoaineiden hyödyntämisen voimakas lisääminen on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.

Suomalainen tuulivoimateollisuus vei tuulivoimateknologiaa Suomesta vuonna 2000 noin 170 miljoonan euron arvosta. Koko 1990-luvun ajan vienti on kasvanut 30 – 50 % vuosivauhdilla. Alan teollisuus (mm. ABB, Metso, Rautaruukki, Ahlström) arvioi kasvun jatkuvan samalla vauhdilla lähivuosina. Vuonna 2010 tuulivoimankin arvioidaan Uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelman taustaraportissa työllistävän Suomessa suoraan 2100 henkeä vuosittain. Mikäli suomalainen teollisuus pystyy säilyttämään nykyisen markkina-asemansa, voisi liikevaihto kansainvälisten markkinaennusteiden perusteella kasvaa jopa 10-kertaiseksi vuoteen 2010. Tuulivoima synnyttäisi näin ollen suuruusluokkaa 10 000 pysyvää työpaikkaa
suomalaiseen teollisuuteen 10 vuoden kuluessa.

Markkina-aseman säilyttäminen on huomattavasti helpompaa, jos yrityksellä on toimivat kotimarkkinat. Uudesta energiateknologiasta voisi tulla Suomelle yhtä merkittävä vientivaltti kuin tietotekniikasta – jos suomalaiset ymmärtävät pysyä vauhdissa mukana.

Energiatehostamisen mahdollisuuksista on Suomessa vieläkin valtaosa käyttämättä. Tutkimusten ja kokemusten mukaan investoinnit sähkön säästöön tuottavat selvästi Suomen halvinta sähköä, sekä työllistävät huomattavasti ydinvoimainvestointia merkittäväm- min. Energiansäästöprojektit ovat myös kahdesta kymmeneen kertaan kannattavampia kuin energiantuotannon lisärakentaminen.

Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn ja sähkön hinnan marginaalisen vaihtelun rinnastaminen ei ole uskottavaa. Muutaman prosentin muutos sähkön hinnassa ei siirtele perusteollisuutta ympäri maailmaa. Energialaskun osuus esimerkiksi Suomen metsäteollisuuden kustannuksista on seitsemän prosenttia, ja sähkön vielä tätäkin pienempi. Suomen todellinen kilpailukyky ei pohjaudu kustannuksia ulkoistavaan sähkön polkumyyntiin, vaan älykkäisiin innovaatioihin. Sähkön osuus suomalaisen teollisuuden
kustannuksista tippui vuoden 1986 kuudesta prosentista yhteen prosenttiin vuonna 1999.

Energia ja valta

Suuryhtiöt haluavat edelleen saada energiantuotannon voitot itselleen. Tämä on täysin ymmärrettävää. Kuka haluaisi vapaaehtoisesti luopua lypsävästä lehmästä?

Valtio haluaa oman siivunsa kakusta, jopa hallitusohjelmaan kirjattujen työllisyystavoitteiden vastaisesti. Tämä sen sijaan ei ole ollenkaan niin ymmärrettävää edellä kirjoitetun pohjalta. Myös poliitikkojen huolestuneet puheet maaseudun tyhjenemisestä tuntuvat tyhjiltä, jos he samaan hengenvetoon kannattavat ydinvoimaa.

Kysymys ydinvoimasta näyttäisi olevan pitkälti kysymys siitä kuka saa rahat ja kenellä on valtaa. Usein käytetyn sanonnan mukaan ”Suomen kokonaisedun mukaista” ei ole rakentaa viidettä ydinreaktoria, vaan alkaa siirtyä nopeasti todelliseen hajautettuun sähköntuotantoon, sekä edistää energiansäästöteknologioita, jotka ovat myös oivallinen vientiteollisuuden vientivaltti pitkälle tulevaisuuteen.

Lisää näkökulmia internetistä: www.ydinvoima.net