MAAILMAN SOSIAALIFOORUMIN
PERUSKIRJA
Brasilialaisista organisaatioista
koostuva komitea, joka suunnitteli ja järjesti Porto
Algressa 25.-30.1. 2001 pidetyn ensimmäisen maailman
sosiaalifoorumin, katsoi tarpeelliseksi ja oikeutetuksi
foorumin tuloksia ja sen herättämiä odotuksia
arvioituaan kirjata foorumin peruskirjan. Peruskirjan tarkoitus
on vahvistaa Porto Alegren foorumissa vallinneita ja sen
menestyksen taanneita periaatteita ja ohjata sen tavoitteiden
toteuttamista. Näihin periaatteisiin sitoutumista edellytetään
kaikilta, jotka haluavat osallistua tähän prosessiin
ja järjestää uusia tapahtumia. Peruskirjan
periaatteet ulottuvat kuitenkin Porto Alegressa tehtyjä
päätöksiä laajemmalle - ne määrittelevät
prosessin tulevan suunnan. Me, Suomen soiaalifoorumin ja
Pro demokratia-tapahtuman järjestäjät, haluamme
osaltamme sitoutua maailman sosiaalifoorumin peruskirjan
periaatteisiin ja sen tavoitteiden edistämiseen.
1. Maailman
sosiaalifoorumi on avoin kohtaamispaikka uusliberalismia,
pääomien maailmanvaltaa ja mitä tahansa imperialismin
muotoa vastustavien järjestöjen ja ihmisten kesken.
Se kokoaa yhteen maailmanlaajuisen yhteiskunnan rakentamiseen
tähtääviä sosiaalisia liikkeitä,
ja perustuu tiiviiseen, hedelmälliseen vuorovaikutukseen
ympäröivän maailman kanssa. Se tarjoaa mahdollisuuden
keskinäiseen pohdintaan, demokraattiseen väittelyyn,
ehdotusten muotoiluun, kokemusten vapaaseen vaihtoon ja
tehokkaiden toimintamuotojen hahmottamiseen.
2. Porto
Alegren ensimmäinen sosiaalifoorumi oli aikaan ja paikkaan
sidottu tapahtuma. Tästä eteenpäin - sen
vakaumuksen nojalla, jolla Porto Alegressa lausuttiin toisenlaisen
maailman olevan mahdollinen - se tulee olemaan pysyvä
prosessi. Sosiaalifoorumin puitteissa etsitään
ja rakennetaan vaihtoehtoja eikä tämä rajoitu
yksinomaan sitä tukeviin tapahtumiin.
3. Maailman
sosiaalifoorumi on luonteeltaan maailmanlaajuinen prosessi.
Kaikissa siihen liittyvissä kokoontumisissa on kansainvälinen
ulottuvuus.
4. Sosiaalifoorumin
esiin tuomat vaihtoehdot ovat vastakkaisia ylikansallisten
suuryritysten ja niiden intressejä palvelevien kansainvälisten
instituutioiden komennossa - ja kansallisten valtioiden
hyväksynnässä - eteneville globalisaatioprosesseille.
Sosiaalifoorumin päämääränä
on solidaarisen globalisaation voitto: uusi vaihe maailmanhistoriassa,
jossa kunnioitetaan kaikkien kansojen kaikkien kansalaisten
universaaleja ihmisoikeuksia sekä ympäristöä,
ja jossa demokraattiset kansainväliset järjestelmät
ja instituutiot palvelevat
sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteita
sekä kansojen itsemääräämisoikeutta
ja tasavertaisuutta.
5. Maailman
sosiaalifoorumi kokoaa yhteen kansalaisliikkeitä kaikista
maailman maista, mutta se ei pyri olemaan maailmanlaajuista
kansalaisyhteiskuntaa kokonaisuudessaan edustava elin.
6. Maailman
Sosiaalifoorumin tapaamisia ei kutsu kokoon itsetarkoituksellisesti
Sosiaalifoorumi päätöksiä tekevänä
elimenä. Niinpä kellään ei ole valtuuksia
esittää kantoja kaikkien foorumin osanottajien
nimissä. Foorumin osanottajia ei kutsuta tekemään
äänestyspäätöksiä julistuksista
tai toimintaehdotuksista, jotka sitoisivat kaikkia tai osanottajien
enemmistöä ja jotka määrittelisivät
kiinteästi foorumin kannan päättävänä
elimenä. Foorumi ja sen kokoontumiset eivät siten
muodosta mahdollisuutta osanottajien väliseen valtataisteluun,
eikä se pyri olemaan ainoa toiminnan ja kanssakäymisen
muoto osallistuvien liikkeiden ja organisaatioiden välillä.
7. Foorumin
tapaamisiin osallistuvien organisaatioilla tai ryhmittymillä
on sitä vastoin oikeus kokousten aikana vapaasti harkita
julistuksia tai toimia, joista ne päättävät
joko toisten ryhmittymien kanssa tai
itsenäisesti. Maailman sosiaalifoorumi vastaa päätösten
levittämisestä verkostojensa kautta ohjaamatta
niitä, asettamatta niitä arvojärjestykseen
sekä sensuroimatta ja rajoittamatta niitä. Nämä
julkilausumat ja päätökset annetaan levitykseen
ainoastaan niiden organisaatioiden tai ryhmittymien nimissä,
jotka ovat ne antaneet.
8. Maailman
sosiaalifoorumi on moniarvoinen, monipuolinen, ei-tunnustuksellinen,
ei-valtiollinen ja puolueista riippumaton areena, joka tuo
konkreettiseen toimintaan sitoutuneet organisaatiot ja liikkeet
paikallistasolta kansainväliselle tasolle rakentamaan
yhdessä toisenlaista maailmaa.
9. Maailman
sosiaalifoorumi on moniarvoisuudelle ja monipuoliselle toiminnalle,
samoin kuin siihen osallistuville organisaatioille ja liikkeille
soveltuville sitoutumisen tavoille, avoin areena. Se on
avoin sukupuolten, etnisyyksien, kulttuurien, sukupolvien
ja fyysisten toimintavalmiuksien moninaisuudelle edellyttäen,
että tästä peruskirjasta pidetään
kiinni. Mikään puolue tai sotilaallinen organisaatio
ei voi osallistua foorumiin. Hallitusten ja lainsäädäntöelinten
edustajat, jotka hyväksyvät tämän peruskirjan
sitoumukset, voidaan kutsua osallistumaan yksityishenkilöinä.
10. Maailman
sosiaalifoorumi vastustaa kaikkia totalitaarisia ja reduktionistisia
näkemyksiä taloudesta, kehityksestä ja historiasta.
Se vastustaa väkivallan käyttöä sosiaalisen
kontrollin muotona valtioiden taholta. Sosiaalifoorumi puolustaa
ihmisoikeuksien kunnioittamista, todellisen, osallistuvan
demokratian harjoittamista sekä rauhanomaisia suhteita
tasa-arvon ja solidaarisuuden nimissä ihmisten, etnisten
alkuperien, sukupuolten ja kansojen välillä ja
tuomitsee kaikki ihmisten toisiaan kohtaan harjoittaman
ylivallan ja alistamisen muodot.
11. Maailman
sosiaalifoorumi on keskusteluareena ja siten aatteellinen
liike, joka synnyttää uutta ajattelua ja levittää
pohdintojaan avoimesti. Se herättää keskustelua
pääoman ylivallan mekanismeista ja instrumenteista
sekä näitä vastustavista ja ne voittamaan
pyrkivistä toimista ja keinoista. Niinikään
se tuo esiin vaihtoehtoja niiden syrjinnän ja sosiaalisen
epätasa-arvon ongelmien ratkaisemiseksi, joita kapitalistiset
globalisaatioprosessit luovat rasistisilla, seksistisillä
ja ympäristöä tuhoavilla käytännöillään
niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin.
12. Kokemusten
vaihdon puitteet muodostavana areenana Maailman Sosiaalifoorumi
edistää osallistuvien organisaatioiden ja liikkeiden
keskinäistä ymmärrystä ja hyväksyntää.
Osallistujien välinen vuorovaikutus
on foorumin painopiste. Erityisen tärkeää
vuorovaikutus on kaikessa toiminnassa, jossa yhteiskunnallisesti
valmistellaan taloudellisen ja poliittisen toiminnan keskittämistä
ihmisten tarpeiden kohtaamiseen ja
luonnon kunnioittamiseen, niin nykytilanteessa kuin tulevia
sukupolviakin ajatellen.
13. Maailman
Sosiaalifoorumi pyrkii vahvistamaan ja luomaan uusia kansallisia
ja kansainvälisiä yhteyksiä sellaisten organisaatioiden
ja kansalaisliikkeiden välille, jotka niin julkisesti
kuin yksityisestikin lisäävät kapasiteettia
vastustaa väkivallattomasti maailmassa käynnissä
olevaa epäinhimillistämisen prosessia ja valtioiden
harjoittamaa väkivaltaa sekä korostavat toiminnassaan
inhimillisyyden vaatimuksia.
14. Maailman
Sosiaalifoorumi on prosessi, joka rohkaisee osallistujaorganisaatioita
ja -liikkeitä paikalliselta kansalliselle tasolle osallistumaan
aktiivisesti kansainväliseen toimintaan ja ottamaan
toimintansa lähtökohdaksi planetaarisen kansalaisuuden.
Se rohkaisee osallistujiaan nostamaan globaaliin tavoiteohjelmaan
ne muutosvoimaiset käytännöt, joita ne harjoittavat
rakentaakseen uudenlaista maailmaa
solidaarisuuden hengessä.
JULISTUKSEN OVAT
HYVÄKSYNEET MAAILMAN SOSIAALIFOORUMIN
JÄRJESTELYTOIMIKUNNAN MUODOSTAVAT ORGANISAATIOT SÃO
PAULOSSA 9.4.2001 SEKÄ MUUTOKSIN HYVÄKSYNYT MAAILMAN
SOSIAALIFOORUMIN KANSAINVÄLINEN NEUVOSTO 10.6.2001.