Talouskriisi ja suomalaisten
yritysten
rahoitusympäristön muutos, Tuomas
Takalo
Suomalaisten yritysten rahoitusympäristö
on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana käynyt läpi
merkittävän rakennemuutoksen. Erityisesti pankkikriisin
jälkeen suora markkinaehtoinen rahoitus ja erityisesti
omanpääomanehtoinen rahoitus on kasvanut suhteessa
epäsuoraan rahoituslaitosrahoitukseen. Tämä
muutos näkyy mm. osakemarkkinoiden merkityksen korostumisena
sekä siinä, että rahoitus- ja vakuuslaitoksien
yritysluotonanto on 1990-luvun alusta lähtien supistunut
; selvästi talouden kokoon (BKT) nähden. Osa tätä
rahoitusympäristön murrosta on ollut yrityksen
, etutahojen vaikutusmahdollisuuksiin sekä yritysjohdon
valvontamekanismeihin (corporate governance) liittyneet
muutokset. Myös yritysten omistusrakenteet ovat uudistuneet.
Yritystoiminnan sääntely ja erityisesti yritysten
ja niiden rahoittajien välisiä suhteita koskeva
lainsäädäntö ovat muuttunut suhdanteiden
ja rahoitusmarkkinoiden kehityksen mukana. Esimerkiksi 1990-luvun
alun talouskriisin aikana valmisteltu ja voimaan astunut
yrityssaneerauslaki heikensi velkojien suojaa. Pankkikriisi
ja sitä seurannut rahoitussektorin uudelleenjärjestely
lienee yksi keskeisimmistä näitä 1990-luvun
muutosprosesseja vauhdittaneista tekijöistä. Onkin
mielenkiintoinen jatkotutkimuksen aihe, ovatko rahoitusmarkkinoiden
muutokset seurausta lainsäädännön muuttumisesta
vai lainsäädännön muutokset seurausta
rahoitusmarkkinoiden muutoksista.
Lisätietoja:
Johtaja Tuomas Takalo, Kansantaloustieteen valtakunnallinen
jatkokoulutusohjelma (KAVA), Helsingin yliopisto p. (09)
191 24954, tuomas.takalo@helsinki.fi