Syntyikö Suomeen 1990-luvulla uusi alaluokka?
Jorma Kalela

Suomalaisen työttömyyden rakenne muuttui olennaisesti 1990-luvun aikana. Pitkäaikaisesti työttömät eivät enää ole pieni vähemmistö palkkatyötä vailla olevien joukossa, vaan yhdessä kroonisesti työttömien kanssa yli 60% enemmistö. Heitä uhkaa pysyvä joutuminen työmarkkinoiden ulkopuolelle. Samat ihmiset ovat jo nyt köyhiä, sillä köyhyys on muuttunut pysyväksi ilmiöksi, joka koskee juuri pitkään työttöminä olleita. Ennen viime vuosien nousukautta köyhyys oli paremminkin suhdanteisiin liittyvä ja vaihtuvia ihmisryhmiä koskeva ongelma. Näiden muutosten myötä on Suomessa alkanut kehitys, joka jatkuessaan saattaa tuottaa alaluokan sanan kirjaimellisessa merkityksessä.

Pysyvän työttömyyden uhka ja pysyvä köyhyys liittyvät kansainvälisen kilpailukyvyn nostamiseen kaikkia muita poliittisia tavoitteita sääteleväksi tekijäksi. Kun näin ymmärrettyä talouspolitiikkaa on , pidetty sekä työvoima- että sosiaalipolitiikan lähtökohtana, tuloksena on ollut yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin kohdistunut tiukka valvonta. Työttömyys- ja sosiaaliturvan ehtoja on kiristetty, jotta voitaisiin varmistaa, ettei yhteiskunnan myöntämä tuki missään kohdin pääse estämään palkkatyön hakemista. Alaluokan syntymisen estäminen edellyttää tämän valvontaan luottavan yhteiskuntapolitiikan perusteellista uudelleenarviointia. On löydettävä sellaiset toimenpiteet, jotka palauttavat tulevaisuudenuskon pysyvän syrjäytymisen uhkaamille ihmisille. Ilman kokonaissuunnitelmaa tehdyt yksittäiset parannukset merkitsevät käytännössä sen politiikan jatkamista, joka on saanut yhä useammat näistä ihmisistä pitämään itseään tarpeettomina.

Lisätietoja
Professori Jorma Kalela, Turun yliopisto p. 02-333 5365, jorma.kalela@utu.fi
www .utu. fi/~ht/ROlhist/kalelab.htm