Risto Isomäki 19.2.2003

Tässä muistiossa analysoidaan lyhyesti eräitä Irakin sodan mahdollisia heijastusvaikutuksia, joihin mielestäni ei vieläkään ole kiinnitetty riittävästi huomiota.

Käyn seuraavilla sivuilla lyhyesti läpi tärkeimpiä tilanteeseen ja mahdolliseen sotaan liittyviä uhkakuvia muutamissa keskeisissä maissa: Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Intiassa, Keski-Aasian maissa ja Saudi-Arabiassa. Keskityn näihin maihin, jotta muistio ei venyisi liian pitkäksi. Haluan kuitenkin korostaa, että on olemassa myös melkoinen joukko muita maita joiden tilanne voi räjähtää Irakin sodan ja sen heijastusvaikutuksien takia. Filippiinit ja Indonesia ansaitsevat tässä suhteessa ehkä tietyn erityismaininnan, miksei myös Pohjois-Korean todella merkilliset ja harvinaisen vaikeasti tulkittavat viimeaikaiset liikkeet.


ANTAUTUUKO IRAK TAISTELUITTA?

Jos tarkastellaan kuvaa, jonka USA:n hallitus ja sen kantoja myötäilevät amerikkalaiset tiedotusvälineet - esimerkiksi Newsweek ja Time - antavat mahdollisesta Irakin sodasta, leimaa-antava piirre on hyvin pitkälle menevä optimismi.

Newsweekin ja Timen sotaa koskevissa skenarioissa ja piirroksissa irakilaisten tankit on piirretty puuttoman, asumattoman hiekka-aavikon keskelle. Amerikkalaisten ensimmäisen vuorokauden aikana ampumat 3000 täsmä-asetta tuhoavat irakilaisten 3000 panssarivaunua avoimelle aavikolle. Irakin 450 000 sotilaasta korkeintaan 15 000 ja heidän lisäkseen ehkä 3000 salaisen palvelun miestä tekevät todellista vastarintaa. Voimakkaita elektromagneettisia pulsseja synnyttävät e-pommit grillaavat irakilaisten sähkölaitteet niin että Saddam menehtyy bunkkeriinsa pimeässä, hylättynä ja peloissaan. Siviilivastarintaa ei synny, Bagdad ja Basra vallataan nopeasti ja kansanjoukot hurraavat kaduilla vapauttajilleen. Jos Saddam yrittää vetää joukkojaan kaupunkeihin ne tuhotaan matkalla, eikä pitkiä kaupunkitaisteluja pääse kehittymään. Irakin öljylähteet otetaan haltuun niin nopeasti että Saddam ei ehdi sytyttää niitä tuleen. Koska sota on ohi kuudessa päivässä, avustusjärjestöjen arviot sadoistatuhansista tai miljoonista pakolaisista ovat liioiteltuja. Öljyn hinta voi hetkeksi nousta vähän nykyistä korkemmalle, mutta laskee sitten nopeasti paljon alemmalle tasolle kuin millä se olisi ollut ilman sotaa. Kaikki hyötyvät.

Jos Saddam ja muut irakilaiset ovat valmiita noudattamaan amerikkalaista käsikirjoitusta, kaikki voi todella mennä näin. Mutta jos irakilaiset panevat vastaan, törmäys todellisuuteen voi olla kova.

Irakilaiset eivät rakasta amerikkalaisia. USA on pommittanut Irakia yli kymmenen vuoden ajan ja sen vaatimuksesta toteutettu kauppasaarto on aiheuttanut ihmisille suuria kärsimyksiä. Saddam on julma diktaattori, mutta ulkopuolinen hyökkäys on usein vahvistanut julmien diktaattorien asemaa. Irakilaiset ovat sanoneet taistelevansa Bagdadista katu kadulta ja talo talolta, jos heidän kimppuunsa hyökätään. Voi olla että tämä on pelkkää bluffia ja että Saddam on valmis antautumaan taistelutta tai taluttamaan armeijansa avoimelle aavikolle amerikkalaisten teurastettavaksi. Amerikkalaiset sanovat, että tämä on ainoa mahdollinen tapa jolla irakilaiset voisivat käyttäytyä. Mutta mitä tapahtuu jos irakilaiset toteuttavat uhkauksensa ja vetävät joukkonsa kaupunkeihin juuri ennen hyökkäyksen alkamista? Jos Saddam on sellainen hirviö kuin uskomme, hän tekee juuri näin, sillä se on hänen ainoa keinonsa voittaa.

Jos Irakin 3000 panssarivaunua ja muut raskaat aseet piilotetaan kaupunkien asuinrakennuksiin, USA on painajaismaisen tehtävän edessä. Tällöin USA:n joukot eivät noin vain voi tuhota 3000 panssarivaunua 3000 täsmäohjuksella ensimmäisen päivän aikana, sillä he eivät voi jo kättelyssä pistää päreiksi kaikkia Irakin kaupunkien asuinrakennuksia. Jos tykit ja panssarivaunut on piilotettu kaupunkien rakenteisiin, ne täytyy käytännössä tuhota yksitellen ja ne kykenevät aiheuttamaan myös USA:n joukoille raskaita tappioita.

Jos Saddam vie raskaat aseensa kaupunkeihin, suurin osa siviiliväestöstä haluaa paeta, pois taistelujen alta. Voiko USA hyökätä tilanteessa missä miljoonat tai mahdollisesti kymmenen miljoonaa ihmistä yrittää paeta kaupungeista, taistelujen alta? Miten maailman mielipide, Euroopan maiden mielipide, USA:n mielipide, islamilaisten maiden mielipide reagoisi tällaiseen tilanteeseen? Näin isojen pakolaismäärien valuminen pois taistelujen alta vie kauan aikaa. Tässä vaiheessa Berlusconin, Howardin ja Blairin hallitukset voivat kaatua jos he jatkavat sodan valmisteluja USA:n rinnalla. Tällöin kyse olisi siitä, onko Bush kyllin hullu jatkaakseen yksin. Isot, Stalingrad-tyyppiset kaupunkitaistelut ovat verisiä ja vaativat paljon aikaa.

AFGANISTAN:
UUSI VIETNAM?

Ehkä kaikkein varmimmalla pohjalla oleva, Irakin sodan heijastusvaikutuksiin liittyvä ennuste on, että Afganistanissa alkaa paha sissisota jos USA hyökkää Irakiin. Tämä ei itse asiassa ole oikeastaan mikään ennuste vaan ennemminkin vain yksinkertainen toteamus.

Joka tapauksessa kyseessä on Euroopan kannalta hyvin tärkeä asia, sillä Afganistan tuottaa jälleen 75 prosenttia maailman ja 90 prosenttia Euroopan heroiinista. Asiaan pitää puuttua, mutta se on entistä vaikeampaa jos Afganistanissa repeää laaja sissisota: USA tarvitsee tällöin entistä kipeämmin afganistanilaisten sotaherrojen (jotka ovat myös maailman suurimmat heroiinikauppiaat) tukea talibaneja vastaan eikä ole halukas kovistelemaan liittolaisiaan.

Jos Irakin sota ei syty, tilanne ei ole yhtä huono koska talibanit eivät tällöin pysty tai ainakaan halua aloittaa yhtä suurta invaasiota amerikkalaisia tukikohtia vastaan: heidän sotasuunnitelmansa perustuu selvästikin tilanteeseen, jossa amerikkalaisten lentotukialukset ja valtaosa hävittäjäkoneista, helikoptereista ja maavoimista olisivat kiinni suuressa Irakin vastaisessa sodassa. Jos Bush ja Blair eivät ala riehua Irakissa, myös Afganistanissa on todellisuudessa enemmän mahdollisuuksia saada jotain aikaan.

Afganistanin sodan alla monet ennakoivat että Afganistanista voi tulla USA:lle uusi Vietnam. Kun länsivaltojen tukemat Pohjoisen liiton joukot valloittivat Kabulin odotettua nopeammin, useimmat tarkkailijat muuttivat mieltään ja totesivat että Afganistanista ei tullutkaan uutta Vietnamia.

Tämä muuttunut arvio oli kuitenkin ennenaikainen. Afganistanista voi vielä tulla uusi Vietnam, mutta prosessi joka ehkä johtaa Afganistanin muuttumiseen uudeksi Vietnamiksi saattoi alkaa vasta kun amerikkalaiset joukot liittolaisineen olivat saapuneet Afganistaniin.

"Vietnam" tässä yhteydessä tarkoittaa tilannetta, jossa ulkopuolisten tahojen (USA:n) tukemalla hallituksella on hallussaan osa maasta, ja jossa taistelut käydään USA:n tukeman hallituksen alueella toimivia sissejä vastaan. Sissien tukikohdat ovat osittain USA:n tukeman hallituksen alueella ja osittain riippumattomien naapurivaltioiden alueella.

Syksyllä 2001 tällaista tilannetta ei ollut olemassa koska Afganistanissa ei ollut USA:n tukemaa (nukke)hallitusta eikä amerikkalaisia joukkoja. Nykyisessä tilanteessa Vietnamin kehittyminen on sen sijaan mahdollinen.

Tiedotusvälineissä on viime aikoina usein puhuttu talibaneista imperfektissä, ikään kuin näitä ei olisi enää olemassa. Mullah Omarista puhutaan talibanien entisenä johtajana, ikään kuin hän ei enää olisi talibanien johtaja. Amerikkalaiseen tukikohtaan hyökänneiden 80 taliban-sissin takaa-ajosta on puhuttu "viimeisten talibanien" tuhoamisena, ikään kuin talibaneja olisi enää 80. Julkisuudessa on myös väitetty, että Gulbuddin Hikmetyar - yksi tärkeimmistä talibaneja tukevista sotaherroista - olisi ollut kyseisen pikkuruisen joukkueen johtaja. Kaikki nämä arviot edustavat samanlaista omiin mahdollisuuksiin liittyvää yltiöpäistä "can do"-ylioptimismia joka oli tyypillistä USA:n Vietnamiin vieneelle ajattelulle.

Afganistanin sodan seuraamista aktiivisesti jatkaneet tiedotusvälineet ovat raportoineet, että talibaneilla on viimeisen kuukauden ajan ollut menossa suuri rekrytointikampanja sekä omilla alueillaan (noin puolet Afganistanista) että USA:n ja sen liittolaisten hallitsemilla alueilla. Rekrytointikampanjaa koskevat tiedot ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia. Tiedotusvälineet ovat selvillä esimerkiksi siitä, että rekrytointikampanjan pääkoordinaattorit eteläisissä provinsseissa ovat Mullah Abdul Razzak ja Akhtar Mohammed Usmani. Ne tietävät että talibanien joukkoja Shah-i-Kotin taistelussa ("operaatio anakonda") johtanut Saif-ur-Rahman Mansoor johtaa vastaavaa kampanjaa keskisissä maakunnissa, että Talibanin entinen kolmosmies Maulvi Abdul Kabir on vastuussa itäisistä provinsseista ja että Anwar Dangar-niminen Taliban-johtaja koordinoi rekrytointia Kabulissa. Talibanien on myös raportoitu voimistaneen vapaaehtoisten hankintaa Uzbekistanista, Tadzikistanista ja Xinkiangista.

Jos kaikki tämä on tiedossa mutta amerikkalaiset eivät tee tai pysty tekemään asialle mitään, heidän asemansa Afganistanissa ei voi olla kovin luja. Mullah Omar on jo julistanut jihadin amerikkalaisia vastaan. Isomman sissisodan on varmaankin määrä alkaa silloin, kun USA on sitonut kaikki lentotukialuksensa ja mahdollisimman suuren osan joukoistaan (pitkiin kaupunkitaisteluihin) Irakissa.

Lehtitietojen mukaan Afganistaniin virtaa jatkuvasti myös paljon uusia aseita. Ne on mitä todennäköisimmin hankittu huumekaupan tuottamilla rahoilla.

Mullah Omar määräsi vuonna 2000 Afganistaniin oopiumin viljelykiellon jota alettiin valvoa vuonna 2001. Tämän seurauksena oopiumin tuotanto laski 2000 tonnista 185 tonniin. Tämä tuotannon romahdus on näkynyt myös Suomen markkinoilla heroiinin vaikeutuneena saatavuutena ja rajuna hinnan nousuna, mikä on vähentänyt huumekuolemia ja huumausainerikoksia. Vuonna 2002 Afganistanin huumesadot nousivat kuitenkin ennätyslukemiin, 3400 tonniin, sillä USA ja Britannia olivat pommituksillaan tulleet vahingossa pyyhkäisseeksi maan pinnalta myös kaikki ne voimat jotka olivat Afganistanissa olleet heroiinikauppaa vastaan. Tämä ennätyssuuri heroiinierä on parhaillaan matkalla kohti Eurooppaa, ja sitä saattaa lähivuosina seurata vielä paljon suurempia heroiinimääriä.

Jos näin käy, tilanne on jossain määrin huolestuttava Euroopan kannalta. Pelkästään nykyisen Euroopan unionin alueella on jo nyt yli miljoona heroiinin käyttäjää (siis ilman uusia jäsenmaita). Euroopan unionin itälaajenemisen jälkeen idästä tuleva heroiini pääsee Euroopan markkinoille paljon aiempaa helpommin. Jos heroiinin tarjonta samalla moninkertaistuu niin että hinnat romahtavat, seuraukset voivat olla vakavat.

Tilanne on Euroopan kannalta ongelmallinen sen vuoksi, että maailman suurimmat heroiinikauppiaat ovat nyt osittain USA:n strategisia sotilaallisia liittolaisia. Tosin myös talibanit ja Al Qaida ovat varmaankin aloittaneet uudelleen oopiumin tuotannon.

Asetelma on raivostuttava sen takia, että ongelma on seurausta Bushin kärsimättömyydestä ja - anteeksi vain - typeryydestä. Peshawarissa lokakuussa 2001 pidetty Pashtu-heimovanhempien kokous päätti, että pashtut ovat valmiita häätämään Al Qaidan Afganistanista ja käytännössä toimittamaan Osama bin Ladenin pään kultalautasella länsimaille jos USA ja Britannia keskeyttävät hyökkäyksensä. Bush kuitenkin halusi kaataa koko pashtu-pohjaisen Taliban-hallinnon, mikä on vaikeuttanut huumeiden vastaista taistelua vakavalla tavalla.

Miten Eurooppaa uhkaavaa huumetulvaa vastaan olisi mahdollista taistella? USA ei voi esimerkiksi ryhtyä myrkyttämään unikkopeltoja Afganistanissa niin kauan kuin se on riippuvainen paikallisten sotaherrojen tuesta talibaneja vastaan. Ainoa keino voi olla se, että EU esittäisi jonkin ajan päästä USA:lle vetäytymistä Afganistanista sillä ehdolla, että afgaanit lopettavat unikon viljelyn. Lisäksi unikon viljelyä harjoittaville miljoonalle afgaaniviljelijälle pitäisi varmaan maksaa korvauksia viljelyn lopettamisesta. Tällaiset ehdotukset eivät varmaankaan ole vielä tässä vaiheessa poliittisesti mahdollisia, mutta pitkän päälle eurooppalaisten on pakko tehdä jotain tällaista, ellemme halua että Euroopan tilanne muuttuu samanlaiseksi kuin USA:ssa ns. kovan huumerikollisuuden suhteen. Tämä näet tarkoittaisi pahimmassa tapauksessa huumekuolemien, huumeiden aiheuttamien hepatiitti- ja HIV-tartuntojen sekä huumekauppaan liittyvien murhien ja tappojen moninkertaistumista Länsi-Euroopassa.

PAKISTAN:
YDINASEVALTIO
VEITSEN TERÄLLÄ

Jos länsimaat hyökkäävät Irakiin, Afganistanin sota pahenee. Näiden kahden sodan yhdistelmällä olisi Pakistaniin vielä rajummat vaikutukset kuin yhdellä sodalla, sillä kaksi samanaikaista sotaa on helpompi saada näyttämään suurelta Islamin vastaiselta ristiretkeltä.

Syksyn 2001 pommituksilla oli välitön vaikutus Pakistanin yleiseen mielipiteeseen. Ääri-islamilaisiin liikkeisiin positiivisesti suhtautuvien ihmisten määrä hyppäsi 40 prosentista 83 prosenttiin ja USA:han myönteisesti suhtautuvien ihmisten määrä laski 3 prosenttiin.

Pommituksissa ja taisteluissa Pohjoisen liiton joukkoja vastaan kuoli tai jäi vangiksi myös 7 000 - 10 000 enimmäkseen hyvin nuorta pakistanilaista, jotka olivat kiirehtineet pommitusten alettua Afganistaniin taistelemaan uskonveljiensä puolesta. Useimmissa tapauksissa kuolleiden pakistanilaisten omaiset eivät vieläkään ole saaneet tietoja rakkaidensa kohtaloista. Tämä on ymmärrettävistä syistä herättänyt suurta vihaa ja katkeruutta länsimaita kohtaan.

Vaarallisin seuraus länsimaiden hyökkäyksestä Afganistaniin ei ollut Eurooppaan suuntautuvan heroiinikaupan elpyminen vaan Al Qaidaa avoimesti tukevien ääri-islamilaisten puolueiden lumivyöryvoitto lokakuussa 2002 pidetyissä Pakistanin parlamenttivaaleissa. Kuuden ääri-islamilaisen puolueen liitto sai 52 paikkaa, mikä oli 13 kertaa enemmän kuin edellinen ennätys. Ääri-islamilaisilla puolueilla on nyt käytännössä hallussaan suurin osa Pakistanin vuoristoisista raja-alueista, erityisesti Baluchistanin ja NWFP:n (North Western Frontier Province) maakunnat.

Kyseiset alueet eivät aiemminkaan ole kunnolla olleet Pakistanin keskushallinnon kontrollissa, vaalivoiton jälkeen keskushallituksen vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat. Pakistanin hallitus ja armeija on ennenkin varonut puuttumasta rajamaakuntien asukkaiden elämään, sillä alueen asukkaat ovat usein erittäin hyvin aseistettuja (aseet on pääsääntöisesti hankittu huumeiden ja muun salakuljetustavaran tuottamilla voitoilla, osa on alunperin CIA:lta saatua aseapua). Lokakuun vaalien aikana Pakistanin armeija ei kieltänyt ääri-islamilaisten uskonnollisten puolueiden massakokouksia ja mielenosoituksia, mutta vaikeutti muiden poliittisten liikkeiden toimintaa. On vaikea sanoa johtuiko tämä siitä, ettei armeija uskaltanut sekaantua asiaan, vai siitä että johtavat upseerit ovat yhä avoimemmin ääri-islamilaisten liikkeiden puolella.

Joka tapauksessa Afganistanin sota ei siis tuhonnut Al Qaidaa vaan siirsi osan sen tukikohdista syrjäisestä Afganistanista Pakistanin vuoristoihin. Myös Osama bin Laden majailee lähes varmasti juuri Pakistanin vuoristoissa. USA:n on hyvin vaikea lähteä jahtaamaan Al Qaidan ja Talibanin sissejä Pakistanin puolelle. Iskut Pakistaniin suistaisivat koko maan kaaokseen, jonka vallitessa osa maan ainakin 40 ydinpommista sekä ydinpommien tai likaisten pommien rakentamiseen soveltuvaa materiaalia joutuisi hyvin suurella todennäköisyydellä ääri-islamilaisten liikkeiden haltuun.

USA:n ehkä pahin pelko on varmaan se, että Al Qaida onnistuisi kaappaamaan osan Pakistanin ydinaseista - tai että Pakistanin armeija jossakin vaiheessa antaisi Al Qaidalle ydinaseita tai likaisten pommien valmistukseen sopivia radioaktiivisia aineita (esim. käytettyä ydinpolttoainetta).

Asetelmia on kärjistänyt se, että joku USA:n armeijassa vuoti New York Timesille tiedon siitä, että USA:n armeija oli parhaillaan laatimassa suunnitelmia Pakistanin ydinaseiden kaappaamisesta tai tuhoamisesta jos maa ajautuisi sekasorron valtaan Afganistanin sodan takia. Pakistanin hallitus ei ollut asiasta mielissään, Pakistanin armeijasta puhumattakaan. Pakistanilla on nyt ollut puolitoista vuotta aikaa valmistautua tällaiseen tilanteeseen, ja se on lähes varmasti piilottanut osan ydinaseistaan niin hyvin etteivät USA:n iskujoukot löytäisi niitä kovinkaan helposti. Pakistanin äärimmäinen painajainen näet olisi se, että Intian äärihindut sopisivat USA:n kanssa "terroristiongelman lopullisesta ratkaisusta" eli yhteisestä hyökkäyksestä Pakistaniin. Pakistanilaiset pelkäävät iskua jossa USA paikallistaisi ja kaappaisi/tuhoaisi ensin erilaisten hi-tech-laitteidensa avulla Pakistanin ydinaseet (jotka muodostavat sen tärkeimmän sotilaallisen peloitteen Intiaa vastaan) ja antaisi sitten Intian hoitaa loput.

On vaikea sanoa, onko tällaisiin pelkoihin mitään aihetta - enkä tässä vaiheessa puhuisi niistä julkisesti - mutta pakistanilaisille nämä uhkakuvat ovat tällä hetkellä erittäin todellisia. Tästä syystä Pervez Musharraf on niin kovin huolestunut Irakin sodasta ja yrittää saada tukea Kiinalta ja Venäjältä tilanteen rauhoittamiseksi.

Tilanteen kammottava ironia on siinä, että USA hyökkäsi Afganistaniin vähentääkseen amerikkalaisiin kohdistuvaa vakavien terrori-iskujen uhkaa. Näin tehdessään se synnytti tilanteen, jossa terroristijärjestöillä voisi ensimmäisen kerran olla häviävän pieni mutta juuri ja juuri olemassaoleva mahdollisuus saada käsiinsä ydinaseita. Jos USA lähitulevaisuudessa pyrkii torjumaan tätä pientä mahdollisuutta Pakistaniin kohdistuvalla hyökkäyksellä, se saattaa käytännössä varmistaa että ääri-islamilaiset terroristit todella saavat käsiinsä ydinaseita. USA on siis ajautumassa aika kammottavaan, yhä pahemmin alkuperäisiä tarkoitusperiään vastaan kääntyvien virheliikkeiden kierteeseen.

Jos USA hyökkää Irakiin ja Afganistanin sota räjähtää laajaksi sissisodaksi, Suomen ja EU:n pitäisi mennä Pakistanin ja Intian väliin kaikin käytettävissä olevin keinoin ja pyrkiä erilaisin diplomaattisin keinoin ja EU:n rahoittamin EU:n, Intian ja Pakistanin taloudellisin yhteishankkein lisäämään yhteistyötä näiden kahden ydinasevaltion välillä. Tämän pitäisi tuolloin olla ensisijainen prioriteetti, sillä ilman ulkopuolista apua asiat saattavat todella riistäytyä käsistä.

INTIA:
ÄÄRIHINDUJEN
UHKA PAHENEE

Intian tilanne on kehittynyt kuin Pakistanin tilanteen peilikuva. Ääri-islamilaisten liikkeiden vahvistuminen Afganistanissa, Pakistanissa ja Bangladeshissa on synnyttänyt hinduissa kasvavia muslimeihin kohdistuvia pelkoja. Muslimeihin kohdistuvat pelot yhdessä talouden globalisaation aiheuttaman työttömyyden kanssa ovat luoneet pohjan ääri-islamilaisia liikkeitä muistuttavien äärihindulaisten liikkeiden nousulle. Intian muslimiteologit ovat edustaneet hyvin maltillista linjaa ja olleet merkittävä maltillistava voima koko ummahin (islamilaisen yhteisön) sisällä. Äärihindulaisen liikkeen nousu on kuitenkin ruokkinut myös Intian muslimeissa yhä voimistuvia puolustusreaktioita.

Se, mitä Irakissa ja Afganistanissa tapahtuu, vaikuttaa suoraan myös Intian tilanteeseen. Kun USA ja eräät muut länsimaat alkoivat pommittaa Afganistania, osa talibaneista ja Al Qaidan sisseistä siirtyi Intian puoleiseen Kashmiriin. Taistelut Afganistanissa siis kiihdyttivät suoraan Kashmirin sisällissotaa. Afganistanin sodan heijastusvaikutuksina syntyi myös vakavia muslimien ja hindujen välisiä mellakoita Gujaratissa sekä terroristi-iskuja Srinagarin ja Delhin parlamentteihin. Pakistan ja Intia ajautuivat sodan partaalle ja niiden väinen tilanne on edelleen äärimmäisen kireä.

Ennen Afganistanin sotaa äärinhindut olivat kärsineet pitkän rivin tappioita osavaltioiden parlamenttivaaleissa. Tämä ennakoi äärihinduille pahaa vaalitappiota vuoden 2004 parlamenttivaaleissa, jolloin valtaan olisi todennäköisesti noussut jonkinlainen keskusta-vasemmistolainen hallituskoalitio. Afganistanin sota ja sen heijastusvaikutukset kuitenkin katkaisivat äärinhindujen tappioputken, ja nämä saavuttivat hyvin näyttävän voiton Gujaratin vaaleissa aiempaa kovemmalla, suorastaan avoimen fasistisella vaaliohjelmalla. BJP:n voitto Gujaratissa perustui selkeästi muslimeja koskevien pelkojen lietsomiseen.

Jos USA hyökkää Irakiin, taistelut Afganistanissa ja Kashmirissa kiihtyvät ja ääri-islamilaisten liikkeiden kannatus Pakistanissa ja Bangladeshissa vahvistuu entisestään, on lähes varmaa että BJP ja muut äärihindulaiset puolueet saavat suuren voiton Intian vuoden 2004 parlamenttivaaleissa. Pahimmassa tapauksessa ne saavat yli puolet parlamentin paikoista, jolloin ne kykenevät hallitsemaan ilman maltillisempien liittolaisten tukea.

Tilanteen vaarallisuutta lisää BJP:n sisäinen vallanvaihdos. Tällä hetkellä BJP:n liberaalia siipeä edustava pääministeri Atal Bihari Vajpayee on edelleen vallassa, mutta hänen terveytensä heikkenee nopeasti. Vajpayeella on ongelmia ainakin maksan, munuaisten, sydämen ja polvien kanssa. Hänen todennäköisin seuraajansa on sisäministeri Advani, joka on Intian pelottavin haukka.

Kaikkein tärkeintä olisi estää USA:n hyökkäys Irakiin, sillä jos USA hyökkää Irakiin tilanne Pakistanissa ja Afganistanissa (ja Bangladeshissa) kärjistyy niin pahasti että BJP saa lähes välttämättä ison vaalivoiton. Jos Irakin sotaa ei synny, BJP joko häviää tai voittaa niin vähän, ettei se vieläkään kykene muodostamaan pelkkien äärihindujen muodostamaa hallitusta. Jos hallituksessa on mukana maltillisempia puolueita, BJP ei kykene tekemään kovin vaarallista politiikkaa kaatamatta hallitustaan. Esimerkiksi puolustusministeri George Fernandesin sosialistinen puolue on Fernandesin omien sanojen mukaan liittoutunut BJP:n kanssa juuri estääkseen sitä muuttumasta avoimen fasistiseksi liikkeeksi. Toisin sanoen USA:n demokratian puolustamiseksi tekemä hyökkäys Irakiin voi ajaa demokratian syvään kriisiin maailman suurimmassa demokraattisessa maassa.

Jos Irakin sotaa ei onnistuta estämään, kaikkein oleellisinta on toimia sellaisten kehityskulkujen estämiseksi, jotka voisivat muutamaa vuotta myöhemmin johtaa Intian ja Pakistanin väliseen sotaan esimerkiksi Yhdysvaltain tuella. Vaikka tätä ei välttämättä kannata tässä vaiheessa sanoa julkisesti, Intiassa on tällä hetkellä olemassa erittäin vakava balkanisoitumisen riski.

Intian ulkopuolella juuri kukaan ei tunnu uskovan tällaisen skenarion mahdollisuuteen, mutta Intiassa ihmiset pelkäävät sitä yhä enemmän.
Vaaran todellisuudesta kertoo jotain se, että jo kesällä 2001, siis ennen Afganistanin sotaa, Bajrang Dal-niminen äärihindujen taistelujärjestö, aloitti suuren koulutusohjelman jonka tavoitteena oli opettaa yksinomaan Uttar Pradeshin osavaltion alueella noin miljoona liikkeen aktivistia ampumaan tuliaseilla. Tämä näyttää kovasti valmistautumiselta sisällissotaa varten.

MUUT KESKI-AASIAN MAAT JA XINKIANG

Ohitan Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja Kiinan islamilaiset maakunnat lyhyellä maininnalla, sillä tästä muistiosta uhkaa muutenkin tulla vähän turhan pitkä. Alueella on isompia, edelleen käynnissä olevia sisällissotia vain Tadzikistanissa ja Uzbekistanissa, mutta myös muissa Keski-Aasian valtioissa ja Kiinan islamilaisilla alueilla on ääri-islamilaisia liikkeitä, jotka eivät suhtaudu kielteisesti väkivallan käyttöön. Kaikkien näiden alueiden vakava destabilisoituminen on mahdollista, jos Irakin sota syttyy ja Afganistanin sota pahenee. Keski-Aasian sisällissodat ovat jo nyt suoraan kytköksissä Afganistanin sotaan sen takia, että Keski-Aasian tasavaltojen islamilaiset sissiliikkeet ovat lähettäneet omia miehiään Afganistaniin taistelemaan talibanien puolella. Keski-Aasiassa on maailman toiseksi suurimmat öljy- ja maakaasuvarat, ja alueella sijaitsevat öljy- ja kaasuputket ovat poikkeuksellisen haavoittuvia.

SAUDI-ARABIA ON LUULTUAKIN TÄRKEÄMPI

Saudi-Arabia tuottaa tällä hetkellä vain 10-12 prosenttia maailman öljystä ja sillä on virallisten tilastojen mukaan "vain" noin kolmannes maailman tunnetuista öljyvaroista. Nämä luvut ovat tietysti omalla tavallaan vakuuttavia, mutta ne valehtelevat peittämällä alleen sen, mikä on Saudi-Arabian öljyvarojen todellinen merkitys vähän pidemmällä aikavälillä.

Ensinnäkin, Saudi-Arabia käyttää virallisen arvion mukaisia tunnettuja öljyvarojaan kolme kertaa hitaammin kuin öljyä tuottavat maat keskimäärin. Eli siinä vaiheessa kuin muiden öljyntuottajien öljyvarat ovat lopussa, saudeilla on nykymenolla vielä paljon öljyä jäljellä myös tällä hetkellä käytössä olevien virallisten tilastojen mukaan.

Mutta tämäkään ei vielä ole koko totuus. Öljyn etsiminen on kallista, ja koska Saudi-Arabialla on tunnettuja öljyvaroja kolme kertaa pidemmäksi aikaa kuin muilla öljymailla se on kartoittanut paljon pienemmän osan omista öljyvaroistaan kuin muut öljyn tuottajat. Pistokokeiden perusteella on käytännössä varmaa, että Saudi-Arabialla on itse asiassa enemmän öljyä kuin kaikilla muilla maailman öljyntuottajamailla yhteensä.

Jos tilannetta tarkastellaan muutaman vuosikymmenen pituisella aikavälillä, Saudi-Arabia on länsimaiden kannalta paljon oleellisempi maa kuin Irak tai Iran. Ilkeä sota Irakissa vahvistaisi länsimaiden vastaisia asenteita Saudi-Arabiassa, ja saattaisi katkaista USA:n ja saudien pitkäaikaisen ystävyyden. Välirikon taloudelliset seuraukset olisivat länsimaiden kannalta hyvin vakavat. Sotilaallinen hyökkäys Saudi-Arabiaa vastaan olisi sulaa hulluutta, koska Islamin pyhimmät kaupungit sijaitsevat sen alueella.

ISLAMILAISEN JA JUUTALAIS-KRISTILLISEN "PYHÄN SODAN" EROT

Suurin piirtein jokainen aikuinen ihminen länsimaissa tietää, että Islam antaa mahdollisuuden Pyhään Sotaan, jihadiin, esimerkiksi kristittyjä vastaan. Suhteellisen harvat kuitenkin ymmärtävät, että islamilaisella, Koraaniin perustuvalla, pyhällä sodalla sekä juutalaisten ja kristittyjen Raamatun vanhaan testamenttiin perustuvalla pyhällä sodalla on erittäin merkittävä teologinen ero.

Juutalaisten ja kristittyjen pyhä sota on valloitussota pakanoita ja vääräuskoisia vastaan. Vanha testamentti sanoo, että tällaiset valloitussodat ei-kristittyjä vastaan ovat hyväksyttäviä ja joskus jopa suoranaisesti Jumalan tahto. Vanha testamentti hyväksyy myös pyhän sodan yhteydessä tapahtuvat, ei-kristittyihin kohdistuvat kansanmurhat. Ensimmäisen ristiretken osallistujat murhasivat vuonna 1099 Jerusalemin juutalaiset ja islamilaiset asukkaat juuri tässä joosualaisessa hengessä.

Koraani kieltää yksiselitteisesti hyökkäyssodan käynnistämisen, mutta sallii uskovaisille puolustuksellisen sodankäynnin silloin kun heitä vainotaan tai sorretaan heidän uskonsa takia. Teologisesti Islamin jihad on siis hyvin selkeästi puolustussota, ei hyökkäyssota tai ristiretki.

Lännen johtajat eivät ole kiinnittäneet tähän seikkaan juuri minkäänlaista huomiota, ja pitäneet sitä melkein tuhat neljäsataa vuotta vanhoja pölyisiä "pergamentteja" koskevana hiusten halkomisena. Uskonto on kuitenkin hyvin todellinen ja ihmisten mieliin suuresti vaikuttava tekijä oman aikamme muslimimaissa. Tästä syystä islamilaisen pyhän sodan luonteen huomiotta jättäminen voi olla vakava virhe. Niin kauan kuin Osama bin Ladenin kiihotus oli ennen kaikkea Länteen kohdistuva hyökkäys, hänellä ei voinut olla toivoa kovin suuresta kannatuksesta muslimien keskuudessa. Mutta jos USA liittolaisineen hyökkää yhden tai useamman muslimimaan kimppuun, muslimeilla on Koraanin mukaan oikeus puolustautua ja oikeastaan myös velvollisuus tulla muiden muslimien avuksi.

ONKO AASIA-KESKEINEN MAAILMANSOTA TODELLINEN MAHDOLLISUUS?

Ylläoleva otsikko saattaa tuntua turhan kovien uhkakuvien maalailulta, mutta mielestäni olemme nyt tilanteessa missä tällainen kysymys on syytä esittää. On vaarallista ja lyhytnäköistä hahmottaa uhkaavaa kriisiä vain kysymyksenä Irakissa mahdollisesti käytävistä taisteluista.

30-vuotista sotaa (1618-48) pidetään yleisesti ensimmäisenä varsinaisena maailmansotana. Maailmansodat ovat yleensä syttyneet silloin kun on muodostunut laajoja sotilaallisia liittoutumia jotka ovat alkaneet taistella keskenään, tai kun jokin tekijä on muuten liittänyt joukon näennäisesti erillisiä konflikteja toisiinsa niin, että nämä erilliset sodat ovat äkkiä alkaneet ruokkia toisiaan tuhoisalla tavalla.

USA on pyrkinyt viime vuosina kokoamaan omien sotiensa taakse suuria sotilaallisia liittoutumia, 19 NATO-maan lisäksi muunmuassa Australian, Japanin ja Venäjän joukot ovat joko osallistuneet Afganistanin sotaan tai ilmoittaneet, että ne voisivat olla halukkaita tulemaan mukaan Irakin sotaan. "Toisella puolella" ei vielä ole valtioiden muodostamaa koalitiota vaan ainoastaan kymmeniä eri maissa toimivia ääri-islamilaisia sissiliikkeitä joista yksi on entinen, USA:n ainakin toistaiseksi vallasta syöksemä hallitus (Taliban-liike). USA on kuitenkin uhkaillut enemmän tai vähemmän suorasti sodalla ainakin Irakia, Irania, Pohjois-Koreaa, Somaliaa ja Sudania, ja laatinut (New York Timesin kautta julkisuuteen vuotaneita) suunnitelmia Pakistanin ydinaseiden tuhoamiseksi jos maa epävakautuu liian vaarallisella tavalla.

Lisäksi USA:ssa puhutaan yhä avoimemmin siitä, että kaikissa arabimaissa tarvitaan demokraattisia reformeja, ja että USA:n täytyy saada nämä maat demokratisoitumaan ja modernisoitumaan vaikka väkisin, jos muut keinot eivät auta.

Nämä ovat hyvin vaarallisia kehityssuuntauksia, varsinkin kun otetaan huomioon se, että Keski-, Etelä- ja Kaakkois-Aasia sekä suuret osat Afrikkaa ovat jo valmiiksi melkoisia ruutitynnyreitä. Suurien liittoutumien olemassaolo (USA:n koalitiot ja islamilaisten sissiliikkeiden yhteistyöverkostot) ja valmiiksi epävakaa tilanne kovin monessa maassa tarkoittavat yhdessä sitä, että ikävät ketjureaktiot voivat olla todellinen mahdollisuus.

MITÄ SADDAMILLE SITTEN PITÄISI TEHDÄ?

Historian opetuksen perusteella suora ulkopuolinen sotilaallinen hyökkäys on vain harvoin paras tapa taistella diktaattoreja vastaan. Jos on aivan varmaa että ihmiset nousevat diktaattoria vastaan, tämä voi toimia. Tansanian hyökkäys Idi Aminia vastaan oli tällainen tapaus, mutta irakilaiset voivat vihata amerikkalaisia enemmän kuin Saddamia. Tällaisessa tilanteessa syntyy katkeria taisteluja jotka voivat jopa vahvistaa diktaattorin asemaa (kuten Hitlerin hyökkäys Neuvostoliittoon) tai johtavat uuden diktaattorin valtaannousuun.

Saddamin tapauksessa paras toimintatapa olisi todennäköisesti jättää hänet rauhaan ja suostua talouspakotteiden asteittaiseen purkamiseen neljällä ehdolla: 1. maata demokratisoidaan 2. ihmisoikeusloukkaukset vähenevät 3. asetarkastuksia saadaan jatkaa 4. Irak ei aloita uutta, suurta varusteluohjelmaa vaan käyttää vientitulonsa väestönsä hyvinvoinnin kasvattamiseen.

Vaikka Saddamilla olisi joukkotuhoaseita jotka eivät ole vanhentuneet pilalle (mikä ei ole todennäköistä) on hyvin kaukaa haettua kuvitella että hän enää käyttäisi niitä. Miksi hän niin tekisi?

Valtansa vakiinnuttaneilla diktaattoreilla on taipumus muuttua vanhoilla päivillään vähemmän hirviömäisiksi ja heidän jälkeensä seuraa usein demokratia jos riittävän vahvat ulkopuoliset uhkakuvat eivät tuo uutta diktaattoria valtaan. Esimerkiksi Franco ja Stalin olivat hyviä esimerkkejä tästä, Neuvostoliittokin olisi voinut hajota Stalinin jälkeen ilman vahvaa ulkoista uhkaa. Saddam on jo sen verran vanha ja laiskanpulskea, ettei hänellä enää ole intoa uusiin hyökkäyssotiin, eikä hänellä enää ole niitä varten tarvittavaa armeijaakaan.